Oikea ihminen tiskin takana 

Maailmassa, jossa kaikki ovat jo siirtyneet verkkoon ja sovelluksiin, luulisi kivijalkamyymälöiden kuolevan sukupuuttoon. Mutta rehellisesti sanottuna silloin kun bitti menee poikittain tai palvelusta tulee jotain kysyttävää, mikään ei turhauta apua tarvitsevaa niin kuin jankkaava tsättibotti tai jonninjoutava jonotusmusiikki.  Tuorein asiakaskyselymme vahvistaa uskoamme aitoon kohtaamiseen. Kun selvitimme, mitä Kaisanetin kanssa asioinnista jäi päällimmäisenä mieleen, voisi vastaukset […]

Valokuiturakentamisen kausi on käynnistynyt Kainuussa ja Ylä-Savossa

Valokuituverkon rakentaminen on alkanut Kainuussa ja Ylä-Savossa, ja työt ovat parhaillaan käynnissä useilla paikkakunnilla. Kaisanet Oy:n verkko rakentuu kumppanina toimivan Voimatel Oy:n toteuttamana, ja rakentaminen etenee vaiheittain kesän aikana. Maarakentaminen on jo käynnissä Lapinlahdella, Paltamossa ja Suomussalmen kirkonkylällä. Kesän aikana työt etenevät Sonkajärven ja Pielaveden keskustaajamien alueilla sekä useilla alueilla Iisalmessa, Kajaanissa ja Sotkamossa. Valokuiturakentaminen […]

Teknisen asiakaspalvelun palvelunumero poistuu

Teknisen asiakaspalvelun maksullinen palvelunumero 0600 395 969 (Kaisa Helppari) poistuu käytöstä 29.5.2026. Samalla maksullinen neuvontapalvelu (laitteiden ja ohjelmistojen tuki) päättyy. Häiriötilanteissa asiakkaita palvellaan jatkossakin häiriöilmoitusnumerossa 0800 39 1000, jossa palvellaan Kaisanetin palveluiden vikojen ja häiriöiden käsittelyssä.

Valokuiturakentaminen käynnistyy Suomussalmella – tule keskustelemaan kanssamme 22.4.2026

Valokuiturakentaminen on käynnistymässä Suomussalmella kevään 2026 aikana. Kutsumme kaikki aiheesta kiinnostuneet avoimeen ja vapaamuotoiseen keskustelutilaisuuteen keskiviikkona 22.4.2026 Wanhan Kalevan baariin Suomussalmelle kello 16-19.00. Paikalla on Kaisanetin asiantuntijoita sekä Voimatelin edustaja vastaamassa kysymyksiin ja kertomassa Suomussalmen valokuituhankkeen etenemisestä. Tilaisuudessa avataan myös yhteistyön käynnistymistä Kaisanetin ja rakentamisesta vastaavan Voimatelin välillä. Tule keskustelemaan valokuidusta ja sen vaikutuksista Tilaisuus […]

Huijaussivut pysähtyvät jo matkalla – olemme vahvistaneet verkkomme suojausta

Huijausviestit ja ‑sivustot ovat tänä päivänä valitettavan yleisiä. Linkki voi tulla tekstiviestillä, sähköpostilla tai sosiaalisessa mediassa, ja joskus huijaus näyttää erehdyttävän aidolta. Olemme parantaneet asiakkaidemme verkkoturvallisuutta ottamalla käyttöön uuden suojauksen, joka estää pääsyn tunnetuille pankkitunnuksia kalasteleville huijaussivustoille jo ennen kuin ne ehtivät aueta. ”Suojaus toimii suoraan verkkotasolla. Kun asiakas yrittää avata sivuston, joka on tunnistettu […]

Asiakastiedote TV-palveluiden hinnanmuutoksista

TV-palveluiden hinnat muuttuvat 1.5.2026 alkaen. Toistaiseksi voimassa olevien sopimusten hinnat päivittyvät alla olevan hinnaston mukaisesti 1.5.2026 alkaen.Määräaikaiset sopimukset jatkuvat alkuperäisen sopimuksen mukaisesti määräajan loppuun saakka, jonka jälkeen hinnat päivittyvät alla olevan hinnaston mukaisesti. Hinnat sisältävät alv 25,5 % OmaKaisanet -palvelu Käytössäsi olevat palvelumme tarkistat helposti itsepalvelukanava OmaKaisanet- palvelusta osoitteessa www.kaisanet.fi/omakaisanet.Palvelussa pääset muuttamaan omia tietojasi, tarkastelemaan […]

Autamme hyviä hankkeita liikkeelle – uusi haku ESR+-hankkeiden omarahoitusosuuksiin avattu

Onko järjestölläsi, yhdistykselläsi tai seurallasi mielessä hanke, joka edistäisi Kainuun tai Ylä-Savon elinvoimaa, osallisuutta tai hyvinvointia, mutta ulkopuolista rahoitusosuutta puuttuu? Kaisanet haluaa varmistaa, etteivät hyvät ideat jää toteutumatta rahoituksen puutteen vuoksi. Olemme avanneet uuden hakukierroksen, jossa tarjoamme tukea ESR+-hankkeiden ulkopuoliseen omarahoitusosuuteen. Tuki on suunnattu hankkeille, jotka toteutetaan Kaisanetin toiminta-alueella Kainuussa ja/tai Ylä-Savossa. Kaisanetin tuella ideat […]

Gigabittiasetus mietityttää taloyhtiöpäättäjiä

Kuinka varmistaa, että sisäverkko täyttää lain edellyttämät vaatimukset? Taloyhtiöiden suuria remontteja koskevaan lainsäädäntöön on tullut merkittävä muutos. Jos kiinteistössä tehdään rakennusluvan vaativa peruskorjaus, on myös talon sisäverkko päivitettävä vastaamaan gigabitin yhteyksien vaatimuksia. Velvoite koskee kaikkia hankkeita, joiden rakennuslupahakemus on jätetty 12. helmikuuta 2026 jälkeen. Muutos perustuu Euroopan unionin uuteen gigabittiasetukseen, jonka soveltaminen alkoi marraskuussa 2025. […]

Kaisanet ja Voimatel aloittavat strategisen kumppanuuden – yhdessä enemmän asiakkaiden hyväksi

Kaisanet Oy ja Voimatel Oy ovat solmineet strategisen kumppanuuden, jonka tavoitteena on vahvistaa molempien yhtiöiden kykyä tuottaa toimintavarmoja ja tulevaisuuden tarpeisiin skaalautuvia tietoliikenne- ja ICT-palveluita. Kumppanuus yhdistää Voimatelin valtakunnallisen kriittisen digitaalisen infrastruktuurin osaamisen ja Kaisanetin vahvan alueellisen palvelukyvyn Kainuussa ja Ylä-Savossa. Voimatel on valtakunnallinen tietoverkkojen ja infrastruktuuripalveluiden asiantuntijaorganisaatio, jolla on 25 vuoden laaja kokemus kriittisten […]

Kaisanetin muutosneuvottelut ovat päättyneet

Kaisanetin 26.1.2026 alkaneet muutosneuvottelut ovat päättyneet. Muutosneuvotteluesityksessä esitettiin enintään 9 henkilön työsuhteen päättämistä tai työsuhteen olennaisten ehtojen muuttamista osa-aikaistamalla. Muutosneuvottelun myötä 4 henkilön työsuhde yhtiössä päättyy ja 1 henkilön työsuhde siirtyy Kaisanetin tytäryhtiöön tehtäväsiirron yhteydessä. Muutosneuvottelut käynnistettiin, koska yhtiön strategian mukaisen kehittymisen mahdollistamiseksi tunnistettiin, että organisaation rooleja on tarve määrittää uudelleen osana organisaation kehittämistä. Muutosneuvottelulla […]

Infotilaisuudet: Näin valokuiturakentaminen etenee Paltamossa ja Sonkajärvellä 2026

Järjestämme vuoden 2026 valokuitualueilla paikkakuntakohtaiset infotilaisuudet. Seuraavat tilaisuudet ovat Paltamossa 24.2. ja Sonkajärvellä 26.2. Tilaisuuksissa kerromme yleisesti valokuidusta ja sen mahdollistamista hyödyistä, sekä valokuidun merkityksestä alueellisen elinvoiman edistäjänä. Esittelemme tarkemmin kunkin paikkakunnan tulevan valokuidun rakentamisalueen, rakentamisen vaiheet sekä neuvomme valokuidun hankintaan liittyvissä kysymyksissä. Tilaisuudet ovat maksuttomia ja avoimia kaikille valokuidusta kiinnostuneille, ja tarjoavat mahdollisuuden vapaaseen […]