Sponsorointi
Kainuun ja Ylä-Savon elinvoima syntyy yhteistyöstä. Me Kaisanetilla haluamme olla mukana rakentamassa yhteyksiä, jotka mahdollistavat hyvän arjen – niin nyt kuin tulevaisuudessa. Sponsorointi ja kumppanuudet alueemme seurojen, tapahtumien ja yhteisöjen kanssa ovat meille tapa kantaa sosiaalista vastuutamme, lisätä osallisuutta ja hyvinvointia alueemme ihmisen keskuudessa. Suuntaamme tukemme erityisesti lasten ja nuorten harrastustoimintaan ja yhteistyömme kohdistuu ensisijaisesti seuroihin ja toimijoihin, joiden vaikutus näkyy omassa naapurustossamme.
Yhdessä tukemassa elinvoimaista arkea
Tavoitteenamme on kehittää sponsorointia pitkäjänteisesti ja suunnitelmallisesti – yhdessä paikallisten toimijoiden kanssa, siksi haemme kumppanuuksia, joiden kanssa jaamme yhteiset arvot ja joissa yhteistyö näkyy ja vaikuttaa.
KAISANETIN ARVOT
Välittäminen | Kumppanuus | Uudistuminen
KAISANET JA VASTUULLISUUS
Näin haet tukea
Täytä sponsorihakemukseen
• Lyhyt kuvaus sponsoroinnin aiheesta ja sen rahallisesta arvosta
• Onko Kaisanetillä mahdollista saada näkyvyyttä yhteisössänne? Jos kyllä, niin minkälaista?
• Voisiko yhteistyöstä syntyä etuja Kaisaperheeseen kuuluville jäsenasiakkaillemme? Jos kyllä, millaisia etuja?
• Muut sponsorinne?
• Mahdolliset liitetiedostot pdf.-muodossa
Toivomme, että hakemuksesi täyttää seuraavat ehdot:
- Toiminta tapahtuu Kaisanetin toimialueella (Kainuu ja Ylä-Savo)
- Yhteistyö tukee Kaisanetin arvoja
- Kumppanuus tarjoaa mahdollisuuden viestinnälliseen yhteistyöhön
Emme valitettavasti sponsoroi:
• Yksittäisiä urheilijoita tai joukkueita
• Uskonnollisia tai poliittisia toimijoita
• Kohteita, joiden toiminta on alueemme ulkopuolella
• Arpoja, tuotelahjoituksia tai tuki-ja kannatusilmoituksia
Otamme vastaan ainoastaan verkkolomakkeella jätetyt hakemukset. Puhelimitse tai sähköpostitse tulleita yhteydenottoja emme käsittele.
Sponsorihakemusten käsitteleminen
Käsittelemme hakemukset keskitetysti 3 kertaa vuodessa.
- Tammikuu: käsittelemme joulukuun loppuun mennessä tulleet hakemukset
- Toukokuu: käsittelemme huhtikuun loppuun mennessä tulleet hakemukset
- Syyskuu: käsittelemme elokuun loppuun mennessä tulleet hakemukset
Kaisanet pidättää oikeuden muutoksiin.
Kaisaperhe -jäsenetuohjelma
Kaisaperhe tarjoaa jäsenille erilaisia etuja ja alennuksia tuotteistamme ja palveluistamme. Mikäli sinulla on tarjota jäsenillemme houkuttelevia etuja, tuo ne esiin sponsorointihakemuksessasi. Lisätietoja Kaisaperheestä.
Laskutustiedot
Paperiset laskut
Kaisanet Oy
23669372
PL 100
80020 Kollektor Scan
Sähköiset laskut
Verkkolaskuosoite:
003723669372
Laskutusoperaattori:
Maventa Oy
Y-tunnus 2366937-2
Sponsorointi on kumpaakin hyödyttävää toimintaa. Kumpikin yhteistyökumppani saa etua, jotka sovitaan jokaisen yhteistyökumppanin kanssa samoin perustein.
Kaisanet tekee sponsorointiyhteistyötä seuraavien tahojen kanssa:
Floorball Iisalmi FBI ry • IPK – Iisalmen Peli-Karhut • Iisalmen Visa/hiihtojaosto • Iisalmen Visa/suunnistusjaosto • Iisalmen Visa/miesten lentopallojoukkue • Kajaani Gymnastics ry • Kajaanin Haka Ry • Kajaanin Hokki • Kajaanin Kipinä Ry • Kajaanin Pallokerho ry/Naisten Ykköspesis • Kajaanin Tennisseura • Kainuun Liikunta Ry • Kainuun Rastiviikko • Kainuun Ravirata • Kavala eSports ry • Pallo-Kerho 37 ry • SuperJymy Super-Joma • Ylä-Savon Hippos • Kajaanin Kaupungin Teatteri