Valokuidun käyttäjiä yhdistää tyytyväisyys yhteyksien luotettavuuteen

Etätyöskentely on näyttänyt valokuidun ylivoimaisuuden, ja sen todistaa Finnet-liiton Kantarilla teettämä tutkimus valokuidusta ja verkkoyhteyksistä. Valokuidun käyttäjillä on nettihäiriöitä vähiten. 83% valokuidun omistajista ei usko luopuvansa tai ei luovu valokuidusta.

”Jos työtehtäviin kuuluu useampien henkilöiden etätapaamisia, verkkoyhteyksien häiriöt ovat tuhoisia tuottavuuden kannalta. Osallistujat odottelevat palaveripudokkaita ja toistavat samoja asioita uudestaan heille. Huippuunsa valmisteltu esitys ei vakuuta, kun esiintyjä aloittaa kolmannen kerran alusta. Valokuidun ylivertaisuus näkyy myös erityisen hyvin, kun tiedostoja pitää ladata verkkoon tai samalla yhteydellä on useampia käyttäjiä”, kommentoi Kantarilla tutkimuksen teettäneen Finnet-liiton toimitusjohtaja Jarmo Matilainen.

Toimitusjohtajamme Jani Moilanen kertoo Kaisanetin näkemyksestä valokuidun rakentamiseen Kainuun Sanomien julkaisussa. ”Pitkien etäisyyksien alueellamme yritysten pärjääminen ja tehokas toiminta edellyttää vakaata ja nopeaa tietoliikenneyhteyttä, jonka valokuituteknologia voi ylivoimaisesti tarjota. Samalla toimivat yhteydet vähentävät ympäristöä kuormittavaa liikkumisen tarvetta”, toteaa Moilanen. Matilaisen mukaan hyvät kokemukset ovat havahduttaneet ihmiset huomaamaan, että paikkariippumaton työ sekä työmatkoihin kuluvan ajan vapautuminen hyötykäyttöön ovat avanneet aivan uusia mahdollisuuksia.

Lue aiheesta lisää täältä.

Uutiset

Valokuidun hinnoittelu

Valokuituliittymä on edullisin aina ennakkoon tilattuna Kaisanet rakentaa suunnitellusti valokuitua 2023 Kainuussa..

Lue lisää ›

Sotkamon valokuitutilaisuus

Järjestämme valokuitutilaisuuden Sotkamossa ma 22.5.2023 klo 18- paikallisille asukkaille ja taloyhtiön edustajille...

Lue lisää ›

Valokuidun rakentamiskausi on käynnistynyt

Kaisanet jatkaa valokuituverkon rakentamista vuoden 2023 aikana usealle alueelle Kajaanissa, Sotkamossa, Suomussalmella,..

Lue lisää ›

Urheilukesä 2023

Kanavapakettien kesän 2023 urheilusisältö Alkukesällä V sport -kanavilla ja Elisa Viihde Viaplayssa..

Lue lisää ›