Kuluva vuosi 2023 on Kaisanetin toiminnassa vahvasti muutosten aikaa toimintatapojen ja -mallien osalta. Investointiohjelman mukainen volyymin kasvattaminen valokuituverkon osalta ja ulkoisten kumppaneiden mukaan ottaminen verkon suunnitteluun ja rakentamiseen ovat muuttaneet myös sisäistä tekemistä. Muutoksessa laadun varmistamisen yhtenä tukipilarina toimii toiminta- ja laatujärjestelmä.
Kaisanetillä on käytössä sertifioitu toimintajärjestelmä, joka täyttää kansainvälisen ISO 9001 -laatujärjestelmän vaatimukset. Laatujärjestelmään määritettyjä vaatimuksia ovat muun muassa toiminnan laadunhallinta, johdon vastuu, resurssien hallinta, tuotteen ja/tai palvelun toteuttaminen, mittaaminen, analysointi ja jatkuva parantaminen. Kun teemme yrityksemme sisäistä kehitystyötä tai kehitämme asiakkaidemme palvelua, kehitystyötä ohjaa tämä sertifioitu toimintajärjestelmä.
ISO 9001 laatujärjestelmän vaatimustason täyttämistä seurataan vuosittain ulkoisen asiantuntijan tekemän auditoinnin avulla. Viimeisin ulkoinen auditointi järjestettiin toukokuun viimeisinä päivinä Kiva Inspectan toimesta. Kuten asiaan kuuluu, saimme palautteena erinomaisia kehitysehdotuksia sekä positiivista palautetta, että voimme olla ylpeitä siitä, että olemme kehittäneet entistä systemaattisempia toimintatapoja sekä toimintamme kehittyy prosessikuvausten mukaisesti. Tähän kehitykseen ei voi olla muuta kuin tyytyväinen!
Ulkoisen auditoinnin lisäksi toteutamme myös omia sisäisiä auditointeja 5-7 kappaletta vuodessa. Näiden sisäisten auditointien avulla täytämme sertifikaatin vaatimuksia, mutta ennen kaikkea tuomme henkilöstölle käytännössä näkyväksi ja tutummaksi laatujärjestelmän vaatimuksia. Sekä tietenkin perustelun siitä, miksi asioita tehdään tietyillä tavoilla.
Haluatko antaa meille palautetta?
Onko sinulla ruusuja tai risuja toimintaamme tai palveluitamme kohtaan? Arvostamme asiakkailtamme saatua suoraa palautetta, jonka avulla voimme kehittää toimintaamme entistä paremmaksi.