Koillisnet- Kaisanetin ja Oulun Seudun sähkön omistama yhtiö

Koillisnet aloittaa valokuituliittymien myynnin kesäkuussa 2021 ja verkon rakentamisen kesällä 2022 Kuusamon keskustan alueelle. Uuden valokuituyhtiön takana ovat osuuskuntataustaiset valokuituosaajat Kaisanet ja Oulun Seudun Sähkö, joilla on valokuituverkkoja yhteensä 25 kunnan alueella.

Kaisanetin toimitusjohtajan Jani Moilasen mukaan valokuituverkon rakentamisesta Kuusamoon käytiin alustavia keskusteluja kaupungin kanssa jo viime vuoden puolella. Se, että asia päätettiin toteuttaa, on itsessään melko tuore.  Päätös projektin toteuttamisesta syntyi tänä keväänä. Kaisanetillä on kiinnostusta kasvaa Kuusamon alueella. Kaisanetillä on jo nykyisellään Kuusamossa joitakin yritysasiakkaita. – Meidän yhtiön visio on kasvattaa elinvoimaa täällä itäisellä alueella Varkaudesta Kuusamoon, Moilanen kertoo.

Koillisnetin toteuttama valokuituverkko rakennetaan kotitalouksien, taloyhtiöiden ja yritysten käyttöön. Tavoitteena on, että Kuusamon taajama-alueen talouksissa vähintään puolet ottaisi valokuidun käyttöön. – Se tarkoittaa noin 2000-2500 asiakasta, Oulun Seudun Sähkön toimitusjohtaja Kantola kertoo.

Valokuituverkko tulee kattamaan Kuusamon taajama-alueen kohtuullisen laajasti. Koko projektin on määrä olla valmis vuonna 2023. – Ensimmäisten asiakkaiden käytössä verkko on loppukesästä 2022 tai viimeistään loppuvuodesta, Kantola arvelee.

Lue lisää Koillisnetin verkkosivuilta: http://koillisnet.fi/