Saamme paljon erilaisia kysymyksiä, miksi valokuitu liittymä kannattaisi ottaa sekä myös väittämiä, miten pärjään hyvin nykyisillä yhteyksillä. Halusimme avata muutamia kohtia tarkemmin artikkelimuodossa helpottamaan oman päätöksen tekemistä.
Tieto rakentamisen alkamisesta
Kun asuinalueellesi tulee tieto, että valokuidun rakentaminen alkaa. Moni varmasti pohtii, kannattaako valokuituliittymä ottaa käyttöön. Miten se muuttaa totuttua internetin käyttöä? Entä tuoko se rahalle vastinetta?
Kysymyksen voisi kääntää myös muotoon, miksi ei kannattaisi ottaa? Tietoliikenneyhteyksien tarve tulevaisuudessa ei varmuudella tule ainakaan vähenemään nykyisestä. Valokuidun suurimmat kustannukset tulevat maakaivuutöistä. Sen vuoksi liittyminen on aina edullisempaa silloin, kun tienvierus on kaivettu auki ja useampi ottaa valokuidun naapurustossa käyttöön tällöin samalla kertaa. Jälkiliittymien osalta hinnoittelu nousee, jos kaivinkone joutuu tulemaan alueelle uudelleen ja kaivamaan yksittäisen kaapelin erikseen maahan.
Nyt kun valokuitua rakennetaan kattavasti, on sen liittymiskustannukset halvimmillaan yksittäisen ostajan osalta. Miksi siis jättää höydyntämättä tämä mahdollisuus, kun valokuidun saisi edullisesti käyttöön?
Valokuituasiakkaat ovat tutkitusti tyytyväisiä
Finnet-liiton loppuvuodesta 2022 teettämän kuluttajatutkimuksen mukaan suomalaisista valokuidun käyttäjistä 95 prosenttia on tyytyväisiä kotinsa internetyhteyteen. Mobiilinetin käyttäjistä tyytyväisiä on vain 47 prosenttia. Internetin valinnassa tärkeimpinä kriteereinä ovatkin toimintavarmuus, hinta ja nopeus. Valokuitu on nykyajan ja tulevaisuuden tekniikkaa, joka vastaa hyvin näihin kaikkiin kriteereihin.
Jos koet tällä hetkellä pärjääväsi nykyisillä nettiyhteyksillä, niin tilanne voi olla toinen esimerkiksi jo viiden vuoden päästä. Kaisanet on aloittanut muiden toimijoiden tavoin vanhentuneen DSL-tekniikalla tuotetun kupariverkon purkamisen. Tämä oli 2000 -luvun huipputekniikkaa, joka ei tänä päivänä enää vastaa yhteystarpeitamme. Valokuitu on tulevaisuuden tekniikka, jolle korvaajaa ei ole olemassa. Yhteys on takuuvarma reilusti yli 50 vuotta eteenpäin.
Verkossa on yhä enenevässä määrin kiinni erilaisia älylaitteita perinteisten tietokoneiden ja kännykoiden lisäksi. Melkein jokaisesta kodista löytyy jo älytelevisio, myös robotti-imurit ja älylukitukset lisääntyvät. Nämä kaikki tarvitsevat häiriötöntä internet-kaistaa, kun ne kommunikoivat keskenään netin välityksellä. Myös itse netin käyttäminen on muuttunut. Nyt kirjoitellaan, että jo yli 80 % internetissä liikkuvasta datasta on videomuodossa. Tällä hetkellä videolaatu on pääsääntöisesti HD-laatuista, mutta kuluttajien vaatimusten kasvaessa, moni kaipaakin yhä terävämpää kuvalaatua ja suoratoistopalveluiden tuottajat ovat ottaneetkin käyttöön myös 4K-laatuiset videot. Tällaisten 4K-laatuisten videoiden käyttämä data on nelinkertainen verrattuna HD-laatuiseen kuvaan. Nettiyhteyksien vaatimustaso kasvaa siis entisestään.
Onko valokuidussa piilokustannuksia?
Valokuidun kustannukset myös puhututtavat suuresti. Kaisanetillä on selkeä hinnoittelu ja piilokustannuksia ei ole mukana. Meillä valokuituyhteys maksaa kertamaksuna taajama-alueelle 390 euroa ja tämän voi jakaa myös halutessaan korottomasti ja kuluttomasti esimerkiksi 60 kk maksuajalle. Tällöin kustannus on vain 6,50 € kuukaudessa. Meillä ei ole tämän jälkeen valokuituverkon ylläpitomaksuja.
Tämän 390 euron lisäksi maksat vain laajakaistapalveluista. Laajakaistapalveluiden hintaan vaikuttaa se, minkälaisella nopeudella haluat nettiyhteyden saapuvan valokuitua pitkin kotiisi. Näistä palveluista voit lukea tarkemmin laajakaista-sivuiltamme: kaisanet.fi/kiintea-laajakaista
Meillä on esimerkiksi valittavissa peruskäyttöön 100 M nopeuden yhteys, joka on uusille asiakkaille kampanjahintaan 19,90 €/kk ensimmäiset 12kk, jonka jälkeen tilaus jatkuu normaalilla hinnalla 29,90 €/kk. Tämä kampanjahinta edellyttää palveluiden osalta 24 kk määräaikaisen sopimuksen tekemistä ja tarjous on voimassa 30.6.2023 saakka.
Meillä ei myöskään ole ennakkomaksuja. Kaikki kustannukset veloitetaan vasta, kun valokuituliittymäsi on kytketty tai palvelut otettu käyttöön. Kaisanetillä ei myöskään ole sanktiomaksuja, jos päätät peruuttaa valokuidun ennakkotilauksesi. Tämä tosin kannattaa tehdä hyvissä ajoin, ennen kaivinkoneen saapumista tontillesi. Meidän palveluillamme on myös 30 päivän tyytyväisyystakuu. Kun valokuitu on käyttöönotettu ja palvelut eivät jostain syystä miellytäkään, voit irtisanoa ne päättymään tyytyväisyystakuun aikana.
Entä jos otan nyt valokuidun ja muutan myöhemmin kiinteistöstä pois
Jos olet maksanut valokuituliittymän kertamaksuna, niin se jää uuden asukkaan käytettäväksi. Jos olet ottanut valokuituliittymän osamaksulla, tulee osamaksun loppuosa suorittaa kokonaisuudessaan ennen muuttamista. Tässäkin tapauksessa valokuituliittymä jää uuden asukkaan käyttöön edellyttäen, että hän solmii meidän kanssamme oman laajakaistapalvelusopimuksen. Sinun laajakaistapalvelusi voidaan päättää muuttotapauksissa myös kesken määräaikaisen sopimuksen. Olemme hyvin joustavia asiakkaidemme suuntaan. Positiivinen asiakaskokemus on meille kaikki kaikessa.
Myös mobiiliyhteyksiä tarvitaan
Emme vähättele, etteikö kuluttaja tarvitsisi myös mobiiliyhteyksiä valokuidun rinnalla. Kun kotona on toimintavarma huippunopea valokuituyhteys, voit kuitenkin pienentää mobiiliyhteyden datapakettimäärää omalta operaattoriltasi pienemmäksi. Voit käyttää kotona valokuitua langattomasti kaikissa laitteissasi ja vasta kun siirryt kotisi ulkopuolelle kauemmaksi kotisi WiFi-kantamasta, otat käyttöösi liikkuvaan yhteystarpeeseen tarkoitetun mobiiliyhteyden.
Tiesitkö, että myös 5G-yhteydet käyttävät valokuitua? Nämä yhteydet eivät toimisi ilman valokuitua, sillä yhteys 5G-tukiasemalle tapahtuu valokuitua pitkin.
Jäitkö vielä pohtimaan? Me autamme!
Jos mieleesi heräsi muita kysymyksiä, niin voit laittaa näitä meidän asiakaspalveluumme suoraan sähköpostitse: asiakaspalvelu@kaisanet.fi , soittaa maksuttomaan numeroomme 0800 391 234 tai pistäytyä paikan päällä Kajaanin tai Iisalmen myymälöissämme arkisin klo 10-16 välillä.
Pidämme tämän kevään aikana myös valokuidun infotilaisuuksia kattavasti toimialueellamme ja näissä tilaisuuksissa on aina asiantuntijamme paikalla vastaamassa kaikkiin heränneisiin kysymyksiin.
- Seuraava tilaisuus on Kajaanissa tiistaina 4.4.2023 ABC-liikenneasemalla (Taikatie 4). Asiantuntijamme ovat täällä paikalla klo 15-18.
Valokuidun rakentamisalueet
Täältä löydät kaikki valokuidun rakentamisalueet, minne rakentamispäätökset ovat jo tehty ja rakentaminen tapahtuu 2023 tai 2024 vuosien aikana.
Tarkista valokuidun saatavuus
Olemme rakentaneet valokuitua jo useamman vuoden ajan ja verkkomme kattaakin jo ison osan Kainuuta, Ylä-Savoa ja Pohjois-Karjalaa. Saatavuuspalvelun kautta näet saatavuuden omaan osoitteeseesi.