Valokuituverkko on sähköverkkoon rinnastettavaa perusinfraa, jonka paikallinen omistajuus tuo monta etua.
Valokuitumarkkinoilla on useita toimijoita, joiden toimintatapojen erot kannattaa tiedostaa.
Mitä kannattaa huomioida, kun kotiin tulee tieto, että omalla alueella on mahdollista tilata valokuituliittymä?
”Ensinnäkin kannattaa huomioida, onko kyseessä vasta ennakkotilaajien kerääminen lopullista rakentamispäätöstä varten vai viestiminen jo varmistuneesta hankkeesta”, neuvoo Kaisanet Oy:n investointiohjelman johtaja Petri Kilpeläinen.
Kilpeläinen kertoo, että Kaisanetilläkin on aiemmin ollut tapana kerätä tarpeeksi kiinnostuneita ja sitoutuneita valokuidun tilaajia ennen rakentamispäätösten tekemistä. Sittemmin toimintamallia on muutettu siten, että alueiden asiakkaita tiedotetaan hyvissä ajoin jo varmistuneista rakennusprojekteista, eikä vain kysellä tietoa kiinnostuneista. ”Asiakas voi aina luottaa siihen, että valokuituhankkeemme toteutuvat suunnitellulla tavalla. Emme halua sitouttaa asiakasta sellaiseen, minkä toteutuminen ei ole varmaa.”
Tulevaisuuden tekniikkaa
Valokuitu on nopea ja toimintavarma kiinteä nettiyhteys, kapasiteetiltaan ylivertainen verrattuna langattomiin mobiilivaihtoehtoihin. Valokuitu mahdollistaa parhaan kaistan kymmeniksi vuosiksi eteenpäin.
”Valokuituliittymä on ehdottomasti tulevaisuuden tekniikkaa, joka maksaa itsensä takaisin sujuvien yhteyksien ja kiinteistön arvonnousun muodossa. Rakennamme uudet kohteet tekniikalla, joka mahdollistaa jopa 10 000 megan nopeuden”, Kilpeläinen vinkkaa.
Hyödyt omalle alueelle
Valokuitumarkkinoilla kilpailu on valtakunnallisesti lisääntynyt ja pitkien perinteiden omaavien paikallisten toimijoiden lisäksi mukaan on tullut uusia pääomasijoittajataustaisia toimijoita.
”Näen, että valokuitu tulee olemaan sähköverkkoon verrattavaa kriittistä perusinfrastruktuuria”, sanoo Kaisanet Oy:n toimitusjohtaja Jani Moilanen.
”On monta asiaa, jotka puoltavat tällaisen infran pitämistä paikallisissa käsissä.” Moilanen toteaa, että kun valokuituverkon kaltainen infrastruktuuri kerran rakennetaan, mm. toista rinnakkaista verkkoa ei todennäköisesti enää rakenneta ja kilpailua ei sen jälkeen ole. Verkon paikallinen omistajuus on ennustettavuuden ja hintavakauden kannalta arvokas asia.
Lisäksi paikallinen asiakaspalvelu ja helppo lähestyttävyys tuovat asiakkaalle selkeää etua.
Paikallisten osuuskuntien omistama
Kainuun puhelinosuuskunnan ja Iisalmen puhelinosuuskunnan omistama Kaisanet Oy on paikallinen valokuituverkon tarjoaja, joka haluaa olla aidosti oman alueen kehityksen, elinvoiman ja kilpailukyvyn puolella. Näin ollen tuotot jäävät paikallisesti kehittämään aluetta, eivätkä valu alueen ulkopuolelle.
”Osuustoiminta on meidän arkeamme. Palveluidemme käyttäjät ovat osuuskuntien kautta myös omistajiamme ja siten tuotot jakautuvat viime kädessä takaisin asiakkaille suorina etuina ja investointeina alueen kehittämiseen”, Moilanen sanoo.
Paras hinta ennakkoon
Vuonna 2023 Kaisanet jatkaa valokuituverkon rakentamista Kainuun, Ylä-Savon ja Pohjois-Karjalan alueilla.
Petri Kilpeläinen kertoo, että valokuitutilaus on edullisinta tehdä ennen rakentamisen aloittamista. Myöhemminkin mukaan liittyminen onnistuu, mutta hinta on silloin korkeampi.
Kaisanet tiedottaa rakentamisalueen asukkaita hyvissä ajoin mahdollisuudesta tilata valokuitu itselleen edullisimpaan hintaan.
”Asiakas voi aina luottaa siihen, että valokuituhankkeemme toteutuvat suunnitellulla tavalla. Emme halua sitouttaa asiakasta sellaiseen, minkä toteutuminen ei ole varmaa.”
Petri Kilpeläinen
Kaisanetin valokuidun 2023 rakentamisalueet
- Iisalmi: Kangaslampi, Lippuniemi, Marjahaka, Paloinen, Rohmula
- Kajaani: Huuhkajanvaara-Kettu, Lohtaja, Nakertaja-Hetteenmäki
- Kiuruvesi
- Kontiomäki
- Lapinlahti
- Sotkamo
- Suomussalmi
- Vieremä