Kaisanet on ollut mukana Finnet-liiton valokuituartikkelisarjan tekemisessä ja sarjan satoa voidaan lukea syksyn aikana verkkosivuiltamme. Saamme konkreettisia esimerkkejä valokuidun tarpeellisuudesta ihmisille sekä kuntien ja samalla koko Suomen taloudelle.
Artikkelisarjan toisessa osassa kuullaan valokuidun hyödyistä työn tekemisen ja etätyön näkökulmasta. Esimerkin kunta voisi aivan yhtä hyvin sijaita Kaisanetin toimialueella – nopeat yhteydet ovat nykyaikaisen kunnan ja liiketoiminnan toimintaedellytys!
Akaalla valokuitu houkuttelee etätyöläisiä
Akaan tietohallintopäällikkö Asko Mäkinen kertoo Akaan kaupungin valokuituhankkeen alkaneen jo vuonna 2008. Haasteeksi muodostui se, että operaattorit eivät pitäneet maaseutukaupungin laajakaistarakentamista kannattavana.
Kunnolla valokuituhanke sai vauhtia vasta naapurikuntien kanssa yhteisesti laaditun suunnitteluhankkeen jälkeen vuonna 2019. Lounea ilmoitti kiinnostuksestaan ja kilpailutuksen jälkeen se valikoitui Akaan kumppaniksi.
Nyt kaupungin oma organisaatio on kokonaan valokuituverkon piirissä.
Kaikki kaupungin kohteet on saatu valokuidun piiriin, ja vedetyn verkon varrelta on liittynyt kiinteistöjä mukaan. Moni kuntalainen on ilmoittanut hankkivansa liittymän heti, kun se on mahdollista.
Nopeaa tiedonsiirtoa kuluttajille ja yhteisöille
Akaan valokuituhankkeessa haluttiin tarjota nopeaa tiedonsiirtoa kunnan lisäksi myös kuluttajille ja yhteisöille. Mäkinen pitääkin jonkinlaisena tappiona sitä, jollei kunta Etelä-Pirkanmaalla pysty tarjoamaan nopeaa verkkoyhteyttä.
Meille muuttava ydinporukka muodostuu tamperelaisista perheistä joiden asuinpaikkavalintaan vaikuttaa varmasti se, onko paikalla tarjolla valokuitua.
Kotitalouksissa vakaiden valokuituyhteyksien suosioon vaikuttaa myös suoratoistopalveluiden ja pelaamisen kasvu.
Vaikka 5G on nopea, ei se ohjelmien katselussa ole yhtä kyvykäs kuin kuitu. Molempia kyllä tarvitaan. Lätkäpelin kuvanlaadun pitää kuitenkin olla häiriötön!
Maaseudun yrityksille toimivat verkkoyhteydet välttämättömyys
Maaseudulla toimiville yrityksille luotettavat ja nopeat verkkoyhteydet ovat välttämättömyys. Joidenkin yritysten liiketoiminta jopa rakentuu kokonaan toimiville tietoliikenneyhteyksille.
Olen kuullut eräästä paikallisesta yrityksestä, joka vuokrasi Lempäälästä kaksiota saadakseen kuidun käyttöönsä, Mäkinen kertoo.
Erityisen tärkeäksi kuitu on osoittautunut nyt, kun iso osa ihmisistä on koronan vuoksi ollut etätöissä. Akaan sijainti niin sanotulla Suomen kasvukäytävällä on etätyöläisille erityisen houkutteleva, Tampereen ydinkeskustaan pääsee reilussa vartissa ja Helsinkiin noin tunnissa.
Meillä on tosi hyvä meininki. Kuten monet isojen kaupunkien naapurikunnat, olemme hyötyneet pandemiasta. Nyt muutetaan taas maalle!
Valokuitu on yhtä tärkeää kuin sähkö ja vesi – tutustu tästä artikkelisarjan edelliseen osaan, millaista onnea valokuitu tuo Rantasalmelle.
Me Kaisanetillä kartoitamme koko ajan valokuituverkon laajentamista toiminta-alueellamme. Soittamalla asiakaspalveluumme 0800 391 234 tai laittamalla sähköpostia asiakaspalvelu@kaisanet.fi saat tietää, joko teillekin on saatavilla huippunopeat valokuituyhteydet.