Vieremän rakentamistiedotteet

Rakentamisen eteneminen Vieremällä.

Valokuidun rakentamisen aluesuunnittelu kaivamisen osalta on jo hyvässä vauhdissa Vieremällä. Maankaivuutyöt on suunniteltu aloitettavan näillä näkymin kesäkuun alussa kestäen elokuun puoleen väliin saakka.

vierema-2023

  • Vieremän osalta valokuidun rakentaminen aloitetaan maanrakennustöillä kesäkuun 2023 alussa ja kaivamiset kestävät alueen osalta elokuun puoleen väliin saakka.
  • Valokuidun teletyöt, eli valokuidun päätelaitteiden asennukset ja kuidun hitsaustyöt on suunniteltu tehtäväksi alueella kahdessa erässä. Ensimmäisen alueen teletyöt alkaisivat kaivamisen yhteydessä kesäkuun puolessa välissä 2023 kestäen heinäkuun puoleen väliin saakka. Toisen alueen teletyöt on suunniteltu alkavan elokuun puolessa välissä kestäen syyskuun puoleen väliin saakka.
  • Liittymien käyttöönottojen asennukset voidaan aloittaa ensimmäisten kohteiden osalta syyskuun 2023 puolessa välissä ja koko alueen viimeiset käyttöönotot on suunnitelmien mukaan tehty marraskuun 2023 loppuun mennessä.
  • Tällä alueella valokuidun rakentamiskumppanimme on ENP.

Tee oma valokuitutilauksesi

Jos sinulta puuttuu vielä oma tilauksesi, niin kerkeät tekemään sen vielä 2023 alueille. Valokuituliittymän saat nyt näille rakennettaville alueille 390 euroa sisältäen kaivamisen, asennustyön ja sisäverkon päätelaitteen (arvo 129 euroa).

Valokuituliittymän tilaaminen rakennusvaiheessa on aina edullisinta ja valokuidun liittymähinnan voit maksaa Kaisanetillä aina myös kätevästi osissa korottomalla osamaksuvaihtoehdolla esimerkiksi 6,50 euroa 60 kk maksuajalla. Valokuidun asennuksesta voit tehdä myös kotitalousvähennyksen omaan verotukseesi.

Kaista on vapaa, anna mennä

Valokuituliittymän lisäksi tarvitset kuukausiveloitteisen kiinteän laajakaistayhteyden haluamallasi nopeudella. Kaisanetin valokuidulla ja Kaisa Laajakaistalla saat ylivoimaisesti nopeimman nettiyhteyden kotiisi – myös langattomasti.

Kaisa Laajakaistassa kaistaa piisaa kotisi kaikille laitteille, olipa perheesi iso tai pieni. Valitse kaistan nopeus käytön mukaan ja voit täydentää sitä haluamallasi lisäpalveluilla. Tarkista viimeisimmät kampanjahinnat ja valittavissa olevat nopeudet laajakaista sivuiltamme alla olevan linkin kautta.

Heräsikö kysymyksiä valokuidusta?

Kurkkaa usein kysytyt kysymykset, jos sieltä löytyisi suoraan vastaus.

Jos kysymykseesi ei löydy suoraan vastausta UKK-osiosta, voit jättää meille kysymyksen myös yhteystietolomakkeen kautta. Päivitämme uusia usein kysyttyjä kysymyksiä ja vastauksia aktiivisesti sivuillemme.