Etätyöskentely on näyttänyt valokuidun ylivoimaisuuden, ja sen todistaa Finnet-liiton Kantarilla teettämä tutkimus valokuidusta ja verkkoyhteyksistä. Valokuidun käyttäjillä on nettihäiriöitä vähiten. 83% valokuidun omistajista ei usko luopuvansa tai ei luovu valokuidusta.
”Jos työtehtäviin kuuluu useampien henkilöiden etätapaamisia, verkkoyhteyksien häiriöt ovat tuhoisia tuottavuuden kannalta. Osallistujat odottelevat palaveripudokkaita ja toistavat samoja asioita uudestaan heille. Huippuunsa valmisteltu esitys ei vakuuta, kun esiintyjä aloittaa kolmannen kerran alusta. Valokuidun ylivertaisuus näkyy myös erityisen hyvin, kun tiedostoja pitää ladata verkkoon tai samalla yhteydellä on useampia käyttäjiä”, kommentoi Kantarilla tutkimuksen teettäneen Finnet-liiton toimitusjohtaja Jarmo Matilainen.
Toimitusjohtajamme Jani Moilanen kertoo Kaisanetin näkemyksestä valokuidun rakentamiseen Kainuun Sanomien julkaisussa. ”Pitkien etäisyyksien alueellamme yritysten pärjääminen ja tehokas toiminta edellyttää vakaata ja nopeaa tietoliikenneyhteyttä, jonka valokuituteknologia voi ylivoimaisesti tarjota. Samalla toimivat yhteydet vähentävät ympäristöä kuormittavaa liikkumisen tarvetta”, toteaa Moilanen. Matilaisen mukaan hyvät kokemukset ovat havahduttaneet ihmiset huomaamaan, että paikkariippumaton työ sekä työmatkoihin kuluvan ajan vapautuminen hyötykäyttöön ovat avanneet aivan uusia mahdollisuuksia.
Lue aiheesta lisää täältä.
Uutiset
Julkinen kuuleminen maaseuturahaston laajakaistahankkeesta Suomussalmen kirkonkylän alueelle
Kaisanet Oy suunnittelee laajakaistahanketta Suomussalmen kirkonkylän alueelle. Tällä julkisella kuulemisella annetaan teleoperaattoreille..
Lue lisää ›HD-siirtymä etenee viimeiseen vaiheeseen – kaupalliset kanavat näkyvät 30.6. jälkeen vain HD-laadulla.
Kaupallisten kanavien perusmuotoiset lähetykset poistuvat Suomessa käynnissä oleva HD-siirtymä etenee viimeiseen vaiheeseen..
Lue lisää ›Valokuiturakentaminen on käynnissä – vielä ehdit mukaan kesän 2025 alueille
Kaisanet tuo valokuidun kattavammin Iisalmeen, Kajaaniin, Kiuruvedelle, Puolangalle ja Kuhmoon – nyt..
Lue lisää ›Kajaanin myymälämme palvelee perjantaina 6.6. klo. 11.30 saakka
Perjantaina 6.6. Kajaanin myymälämme sulkeutuu poikkeuksellisesti klo. 11.30. Asiakaspalvelumme palvelee normaalisti klo...
Lue lisää ›