Kaisanet Oy

Kaisanet Oy:n toimitusjohtaja vaihtuu

Kaisanet Oy:n toimitusjohtaja Mikko Kurtti jättää tehtävänsä 30. kesäkuuta 2019. Hän siirtyy tuolloin johtajasopimuksen mukaisesti eläkkeelle. Kaisanet Oy:n hallitus on käynnistänyt seuraajahaun uuden toimitusjohtajan nimittämiseksi.

Mikko Kurtti on työskennellyt Kaisanetin toimitusjohtajana vuodesta 2012. "Olen toiminut kohta seitsemän vuotta tässä tehtävässä. Kaisanet on ollut työurani tähänastinen huipentuma. Olen saanut tehdä töitä yhdessä upeiden asiakkaiden ja henkilöstömme kanssa tietoliikennealan uudistamisen ja kehittymisen hyväksi toimialueellamme Kainuussa, Savossa, Pohjois-Pohjanmaalla sekä Pohjois-Karjalassa."
 
"Kaisanet on myös ollut mahtava näköalapaikka koko  Suomen tietoliikennealaan. Olen oppinut siitä paljon uutta, mutta nyt on aika hakea uusi vaihe elämään", Mikko Kurtti kertoo. "Kesäkuun loppuun asti jatkan kuitenkin täydellä teholla työtä Kaisanetin ja sen  asiakkaiden kehitysmahdollisuuksien vauhdittamiseksi", Kurtti totetaa.

Bonsky
Asiakaspalvelu - KaisaChat! Klikkaa Chat auki! ?