Mikä ihmeen Kaisaperhe?
Viime vuonna aloimme työstää porukalla jäsenetuohjelmaamme ja keskustelimme pitkään ja hartaasti erilaisista näkökulmista ja siitä mikä on tärkeää ja millä on merkitystä paitsi meille, myös asiakkaillemme. Haastattelimme henkilökuntaa, jäseniä ja asiakkaita, jotta ymmärtäisimme paremmin mikä jäsenetuohjelmassa on tärkeää. Monta asiaa nousi esille, mutta yhteisöllisyys tuntui meistä tärkeimmältä; meille yhteisöllisyys merkitsee meille paitsi aluetaloudellista näkökulmaa, myös suhdetta alueen ihmisiin ja lisäksi alueen hyvinvoinnin ja elinvoiman säilyttämistä ja kehittämistä, yhdessä muiden kanssa. Siitä se ajatus sitten lähti! Uudistettiin jäsenetuohjelma ja annettiin sille uusi nimi; Kaisaperhe.
Kaisaperhe on Kaisanetin jäsenasiakkaiden oma yhteisö; perhe mihin kuulumme kaikki yhdessä. Mistä sinä ensimmäisenä haet tukea ja turvaa sekä opastusta? Mekin päädyimme ajatukseen, että ensimmäisenä tulee perhe. Haluamme tarjota asiakkaillemme tukea, turvaa ja opastusta, unohtamatta rahanarvoisia etuja. Haluamme palvella asiakkaitamme mahdollistaen heille viihtymistä digitaalisten palveluiden parissa, koska sen me osaamme; konsernimme on jo yli 120 vuotta ollut tiiviisti paikallisessa elämässä mukana.
Kaisaperheen jokainen perheenjäsen on tervetullut hyödyntämään kaikki tarjolla olevat edut. Jatkuvista kuukausittaisista kuukausirahasta kertyy vuodessa jo hyvä säästö, ja vuoden aikana voit myös hyödyntää vaihtuvia perhe-etuja. Tavoitteena meillä on myös tuoda yhdessä hyvää paikallisesti. Mitä enemmän Kaisaperheen jäseniä on, sitä enemmän voimme vaikuttaa.
Kuka tahansa Kaisanetin palveluita käyttävä, kuluttaja- tai yritysasiakas, on tervetullut Kaisaperheeseen. Olet perheenjäsen, kun olet Kaisanetin asiakas ja KPO- tai IPY-osuuskunnan jäsen. Jos kiinnostuit Kaisaperheen jäsenyydestä tai asian tiimoilta on kysyttävää, ota yhteyttä asiakaspalveluumme 0800 391 234 tai tule käymään myymälässä!
Lue lisää Kaisaperheestä.
Blogin kirjoittanut
Heini Sivula
markkinointi- ja viestintäpäällikkö