Uusi logo - tunnistettavampi Kaisanet

Julkaisimme Kaisanetin uuden logon tammi-helmikuun vaihteessa Kajaanihallissa Big Friday tapahtumassa. Teimme päivityksen identiteettiimme ja tässä blogissa kerron miksi tämä tehtiin ja mitä se meille kaisanettiläisille tarkoittaa.

Kaisanetillä on ollut usean vuoden ajan käytössä logo, joka on "lainattu" Finnet-liitolta. Finnet-liitto on alueellisten tietoliikenneyhtiöiden edunvalvonta- ja yhteistyöelin ja siihen kuuluu 20 jäsenyhtiötä, joista Kaisanet on yksi. Samaa logoa käyttää Finnet-liitto sekä muutama liittoon kuuluva yhtiö.  

Kun tulin Kaisanetille töihin vajaa kaksi vuotta sitten, kiinnitin heti alussa huomiota logoon ja siihen, ettei se ole vain Kaisanetin oma. Tämä jäi askarruttamaan minua kovasti, koska ajattelin (ja ajattelen edelleen), että Kaisanetillä on pitkä historia vakavaraisena paikallisena toimijana ja vahva identiteetti. Näin tunnettu brändi ansaitsee mielestäni oman, helposti tunnistettavissa olevan logon.

Menin johtoryhmän juttusille ja keskustelujen jälkeen olimme yhtä mieltä siitä, että Kaisanetille suunnitellaan uusi, ikioma logo. Seuraavaksi etsimme suunnitteluun avuksi mainostoimistoja, kävimme heidän ehdotuksiaan porukalla läpi ja valitsimme ehdotuksista sen, mikä miellytti meitä eniten. Muutosta ei lähdetty tekemään pelkän muutoksen takia, vaan sen vuoksi, ettei olemassa oleva logo tukenut enää Kaisanetin brändiä.

Uusi logo on helppokäyttöinen, selkeä ja ryhdikäs kokonaisuus, jonka avulla haluamme viestiä vakiintunutta asemaamme ammattilaisina. Halusimme, että uusi logo sopii hyvin yhteen myös konsernimme muiden yhtiöiden logojen kanssa, jotta se tukee yhtenäistä visuaalista ilmettä sekä yhtenäistä viestiä yhteishengen kulmakivenä.

Olemme edelleen Kaisanet. Toimintamme kulmakivenä on asiakkaidemme tyytyväisyys; hyvä palvelu, vastuullisuus ja osaamisen kehittäminen ovat meidän tärkeimmät arvomme. 

Toivon, että uuden logon myötä olemme tunnistettavampia, johdonmukaisempia ja vaikuttavampia. Me olemme tyytyväisiä uuteen logoomme, toivottavasti sinäkin!

Blogin kirjoittanut

Heini Sivula

markkinointi- ja viestintäpäällikkö

Bonsky